Hyväntekeväisyyttä myös koiraasi ruokkimalla

Meille Ryry´sin väelle on tärkeää, että voisimme jollakin tavalla tehdä hyvää, kantaa kortemme hyväntekeväisyyteen. Olemme antaneet aikaamme, rahaamme tai tuotteitamme hyväntekeväisyyteen. Joitakin hyväntekeväisyystekojamme olemme välillä tuoneet myös blogissamme esille. Olemme mm. tukeneet Rescueyhdistys Kulkurien äärimmäisen arvokasta toimintaa monilla eri tavoilla. Kulkurien loistokas työ jatkuu entistä vahvempana Romaniassa, jossa on tulossa 10. sterilisointipäivä ja projekti koiratarhan rakentamisesta on jo alkanut. Todella upeaa! Kulkureiden toiminnasta voit lukea lisää täältä http://kulkurit.fi/

Meille oli todella ilahduttavaa, uusimman ruokamerkkimme, ESSENTIALin, myötä, että yrityksen arvot ja tausta-ajatukset ovat myös lähellä meidän ajatusmaailmaa. ESSENTIAL FOODS on yritys, joka haluaa ja pystyy tehdä muutoksen. Sekä koirille että muille eläville olennoille. He haluavat päämäärätietoisesti työskennellä sen eteen, että eläimet ja luonto voisivat entistä paremmin. Eikä tämä ole pelkkää sanahelinää ja krumeluuria arvolätinää, vaan he myös oikeasti tekevät asioiden eteen, paljonkin! Heille ei pelkästään riitä se, että ruoka on aivan viimeisen päälle laadukasta ja se vaikuttaa koirien käyttäytymiseen ja hyvinvointiin päivittäin. ESSENTIAL FOODS:illa on pitkälle viety hyväntekeväisyysohjelma (the ESSENTIAL Charity Program), joka laajenee vuosi vuodelta. Vuoden 2016 ohjelman ilmoitettu tavoite on 1 000 000 tanskan kruunua / 100 000 englannin puntaa. Valtavan upea summa hyväntekeväisyyteen vuosittain!

Ohjelma on oikeasti ilahduttavan laaja, ja siinä monet kohteet saavat joko ESSENTIALin ruokia tai rahaa asioiden edistämiseen. Ohjelman laajuudesta kertovat mm. se, että vuodelle 2016 on kirjattu 18 eri hyväntekeväisyyskohdetta. Mahtavaa! Muutama hyväätekevä ja ilostuttava poiminta on pakko tehdä ohjelmassa mukana olevista tahoista. International Anti-Poaching Foundation saa 10 000 puntaa, jolla on palkattu 4 vartijaa, jotka tekevät työtä sarvikuonojen salametsästäjiä vastaan. Elefanttien suojeluun Keniassa ESSENTIAL FOODS maksaa 1000 puntaa Amboseli Trust for Elephants-järjestölle. Kulku- ja katukoirat mm. Kreikassa, Portugalissa ja Espanjassa saavat sekä ruoka- että rahalahjoituksia siellä toimivien yhdistysten kautta. ESSENTIAL FOODS lahjoittaa myös WWF:lle 2500 puntaa, jotta heidän tukiverkosto voi tehdä maailmasta paremman paikan kaikille eläville olennoille. Myös kuvassa olevat Wildlife SOS Indian elefantit saavat oman tärkeän osansa hyväntekeväisyyden kautta.Tarkemmin ohjelmaan voit tutustua täällä https://www.essentialfoods.com...Aivan äärimmäisen hienoa hyväntekeväisyystyötä koiranruokavalmistajalta, joka on siis valtavasti paljon muutakin kuin pelkkä ”koirien ruokkija”.

Olemme äärimmäisen iloisia ja kiitollisia, että valikoimassamme on juuri tämä ruokasarja, ei pelkästään maistuvan ja laadukkaan ruuan takia. Kokonaisuus ratkaisee. Myös sinulla on mahdollisuus olla mukana tukemassa tätä upeaa työtä, ruokkimalla koirasi ESSENTIAL-ruuilla. Anna ruuan tehdä hyvää koirallesi, ja ostoksesi auttaa ESSENTIALin hyväntekeväisyysohjelmaa, jolla on oikeasti merkitystä, suurella sydämellä.

Tehdään yhdessä helposti hyvää!

Tästä hyväätekeville ostoksille


Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Toimitusehdot:

Varastossa olevien tuotteiden toimitusaika on yleensä 1-3 arkipäivää. Mikäli tuote ei ole varastossamme, yleensä tavarantoimittajalta tulevat tavarat ovat asiakkaalla 3-7 arkipäivän kuluessa. Ilmoitamme poikkeavista toimitusajoista tuotesivulla sekä suoraan asiakkaalle, mikäli tuote on päässyt loppumaan varastosta.

Käytämme Postin ja Matkahuollon palveluita. Postin toimitukset Postin toimipisteisiin tai SmartPost- pakettiautomaatteihin sekä suoraan kotiinkuljetettuna.

Postin toimitusvaihtoehdot:

Nouto lähimmästä Postin noutopisteestä tai pakettiautomaatista 6€

Yli 100 euron tilauksissa on aina ilmainen toimitus lähimpään Postiin tai pakettiautomaattiin.

Matkahuollon toimitusvaihtoehdot:

Lähetys noudetaan lähimmästä Matkahuollosta tai Matkahuollon noutopisteestä 6€

Kotiinkuljetus 12€

Yli 100 euron tilauksissa on aina ilmainen toimitus lähimpään Matkahuollon noutopisteeseen.


Jyväskylän seudulla ilmainen kuljetus kotiovellesi pääsääntöisesti samana päivänä tilauksesta tai sovitusti nouto varastoltamme. Merkitsethän tämän vaihtoehdon tilauslomakkeelle, niin sovitaan kuljetus tai nouto sinulle sopivaan hetkeen.


Yleiset ehdot:

Tilaamillasi tuotteilla on 14 vrk:n vaihto- ja palautuskoikeus. Otamme vastaan vain käyttämättömiä ja ehjissä myyntipakkauksissa olevia tuotteita. Merkitse mukaan tilinumerosi ja palautuksen syy (esim. rikkinäinen tuote, väärä koko tms.).

Voit palauttaa tuotteen / tuotteet ilman kuluja käyttämällä Postin asiakaspalautusta. Palautus lähetetään osoitteeseen: Asiakaspalautus, Ryrys Oy, Majajärventie 14, 40600 Jyväskylä. Postin asiakaspalautusnumeromme on 643419. Muilla tavoilla toimitetuista asiakaspalautuksista emme maksa palautuskuluja.

Mikäli paketti on vaurioitunut kuljetuksessa ja mikäli myös tilattu tuote / tuotteet ovat vaurioituneet, tee heti noutopisteessä asiasta vahinkoilmoitus. Jos olet kuitenkin jo kotona, niin ilmoitathan meille välittömästi, niin sovitaan uuden tuotteen lähteyksestä.