Gary filosofioi elämästään

WUF! Vihdoin minäkin pääsen ääneen meidän sivustolla. Olen odottanut tätä hetkeä maltilla ja rauhassa, kuten mulla on aina tapana. Mun nimi on Gary Neville, oikealta ja hienommalta nimeltä Master of Defence. Monesti meidän kodin ihmiset kutsuvat mua mestariksi, odottelen vielä josko ne rupeaisivat käyttämään Master of Defencea. Kyllä mä sitäkin nimeä tottelisin.

Mulla on nyt ikää 4 vuotta ja 3 kuukautta. Mut on ylennetty meidän koirapuodin maistajamestariksi ja operatiivisen osaston vastaavaksi. Tykkään kyllä hirveesti maistella kaikkea, mitä vaan meidän ihmiset keksivät mulle tarjota. Nyt olen nimittäin vihdoin huomannut, että ne tarjoaa vain hyvää ja sellasia ruokia ja herkkuja, joista tulee myös mulle hyvä olo. Aiemmin ne oli vähän pöljiä, kun ne tarjosi mulle monia eri ruokia, mutta aina mun iho ja silmät tuli kipeiksi. Se oli kamalaa. Ja mun mahakin oli aina kipeenä, kun me rampattiin eläinlääkärissä ja mun piti syödä lääkkeitä. Sitten tuli mun onnenpäivä, kun ihmiset älysivät lukea ruokien raaka-aineista. Tykkään valtavasti mun työtehtävistä ja siitä, että mun on hyvä olla.

Mun elämässä on tapahtunut ihmeellisiä asioita. Pari vuotta sitten sain pikkuveljen. Se vaan tupsahti meille jostain jouluna. Ehkä joulupukin mukana. Me ollaan Ryanin kanssa tosi hyvät kaverit, ystävykset. Juostaan, pompitaan, keksitään jekkuja, kiistellään herkuista, jahdataan toisiamme ja nukutaan vierekkäin. Välillä mun pitää vanhempana ja viisaampana komentaa Ryania, kun se on aina silloin tällöin aivan pölvästi. Sillä ei oo yhtään malttia eikä peliälyä, kuinka herkkuja saa helpoiten. Mä ärähdän sille ja se säikähtää. Mutta sitten mä sanon sille, että kaikki on hyvin ja nuolen sen silmät, niin se rauhoittuu.

Ja talvella meille tupsahti jostain ihmisvauva. Mä arvasin syksyllä, että jotain on tekeillä, kun ihmisnaiselle kasvoi hirveen iso maha. Ajattelin, että se on vaan ruvennut syömään hyvin, mutta en mä kehannut sanoa, että laihduttaa sen pitäis. Siksi mä suojelin sitä koko ajan, kun se ei enää ollut niin terävä ja nopea kuin aiemmin. Sitten tapahtui jotakin ihmeellistä, me päästiin muutamaksi arkipäiväksi mummulle, yleensä me päästään vaan viikonloppuisin. Ja kun tultiin kotiin, täällä oli uusi lauman jäsen. Aluksi mä olin innoissani, nyt mä oon jo kyllästynyt. Vieraat on paljon enemmän kiinnostuneita siitä ihmislapsesta kuin musta. Ryan on ylpeä, kun sekin saa nyt olla isoveli. Ja se koittaa vähän väliä leikkiä sen vauvan kanssa, kun Ryan ei vaan ymmärrä, että ei se vauva mitään vielä leiki pitkään aikaan.    

Mä oon sellanen oman tien kulkija. En jaksa höntyillä, vaan mä teen asiat sitten kun hyvältä tuntuu. Ihmettelen aina, miksi mun ihmiset jaksaa huutaa mua pihalta sisälle. Kyllä mä osaan olla meidän omassa pihassa ihan itekin ja tulla sisälle sitten, kun olen kaikki puskat haistanut, ettei kukaan ylimääräinen ole meidän pihassa käynyt. Naapurin Rollen kanssa mulla on vähän nokkapokkaa. Se saa kyllä tulla meidän pihaan, mutta sekin vaan aina höntyilee, kun on vasta 10 kuukautta. Ja Rolle kuitenkin luulee, että se pelottaa mua, kun se on komea ja iso kultainen noutaja. En mä oo mikään pieni hienostelija, nyt jo 7 kiloa. Siks mä monesti komennan sitäkin.

Olipas kiva kertoa mun elämästä. Toivottavasti te muuten tykkäätte mun valitsemista ruuista ja herkuista yhtä paljon kuin minä. Mun motto onkin syö aina, kun voit. Mä toivotan kaikille lämmintä ja koiramaista alkavaa kesää! Slurps Gary