Eikö koira syö? Muutamia vinkkejä, millä asiaa voi edesauttaa

Koira tyhjentää ruokakupin sisällön vauhdilla, lipaisee vettä päälle ja jatkaa härväämistänsä. Tuttu näky, eikö vain. Mitäpä, jos koira ei jostain syystä syökään, vaan tuijottelee hetken ruoka-annosta ja tassuttelee takaisin askareisiinsa? 

Koiran syömättömyys voi olla meille koiranomistajille hämmentävää ja huolestuttavaa. Onneksi väliaikaisesta ruokahalun puutteesta ei tarvitse useimmiten huolestua. Koirakavereidemme ruokahaluttomuus silloin tällöin on aivan normaalia ruokahalun puutetta, jolle voi löytyä useakin luonnollinen eri syy. Useimmiten ruokahalu palaa muutaman aterian väliinjättämisen jälkeen normaaliksi, mutta miten me koiranomistajina voimme edesauttaa ruokahalun palautumista. Kirjailimme ylös ruoka-asioita, joita olemme vuosien varrella koirien kanssa kohdanneet, jospa näistä kokemuksista ja vinkeistä on iloa ja hyötyä muillekin.

Tuoksumatonta nappulaa

Koiranruoka, jonka valmistuksessa on käytetty tuoretta lihaa (eli liha on tullut keittiöön tuoreena) maistuu tutkimusten mukaan 11 kertaa paremmin kuin eläin- ja lihajauhoista valmistettu koiranruoka. Lisäksi kypsennys liian kuumassa lämpötilassa heikentää ruoan aromeja ja tärkeimpänä myös ravintoaineita. Tarkasta siis ensimmäisenä onko koirasi nappuloiden valmistuksessa käytetty myös tuoretta lihaa ja että sen on kypsennetty hellästi, alle 100 asteessa. Koirat rakastavat tuoksuja!

Väliaikainen ruuansulatuskanavan ärtymys

Vaikka koirat ovat lihansyöjiä, ovat karvaiset ystävämme innokkaita maistelemaan, tonkimaan ja mutustelemaan lähes kaikkea elinympäristöstänsä löytämäänsä syötävältä vaikuttavaa. Lenkiltä, koirapuistosta tai keittiönpöydältä saattaa suuhun päätyä mitä milloinkin, joskus jopa koiran ruuansulatuskanavan harmiksi.

Monesti syömättömyys voikin johtua yksinkertaisesti siitä, että koiran maha on väliaikaisesti poissa tolaltaan heidän syötyä jotain sopimatonta. Yleensä tästä selvitään vuorokaudessa. Kotoa tai pihasta saattaakin löytyä löysää kakkaa tai pieniä oksennuksia. Koira pyrkii näillä keinoilla eroon sopimattomista aineista ruuansulatuskanavassaan. Mikäli tilanne ei vuorokaudessa helpota, ulosteiden seassa on verta tai koira vaikuttaa kärsivän nestehukasta runsaan oksentelun tai ripuloinnin jälkeen, on syytä pistäytyä eläinlääkärin puheilla.

Rakkaat rutiinit

Koirat rakastavat rutiineja! Joskus muutokset arjen askareissa voivat ahdistaa koiraa sen verran, että ruokahalukin menee siinä samalla. Vaihteleva vuorokausirytmi, ruokailuaikojen muutokset, uusi perheenjäsen tai muut hämmennykset elinympäristössä ovat monesti koiran ruokahaluttomuuden takana.

Karvakuonojen kannalta onkin parempi, että kaikki koiran elämään vaikuttavat muutokset pyrittäisi toteuttamaan vaiheittain ja rauhallisella rytmillä. Kun koira tuntee itsensä turvalliseksi ja ympäristön tutuksi, maistuu ruoka jälleen entistä paremmalta.

Myös kaveripaine saattaa vaikuttaa joidenkin monikoiraisissa kodeissa elävien koirien ruokahaluun. Mikäli kodin toiset koirat syövät nopeammin tai esimerkiksi varastelevat toisten ruokaa, voi se olla joillekin koirille liian paineistava tilanne syödä. Ratkaisuna voi kokeilla koirien ruokkimista eri huoneissa, jolloin arempi koira saa syödä rauhassa omaan tahtiinsa ja omalla tyylillään.

Hampaat huoltoon

Jo hieman kokeneemmat koirat saattavat joskus vähentää syömistä tai jopa lopettaa sen kokonaan. Seniorikoirilla ensimmäisenä toimenpiteenä on syytä tarkistaa hampaiden kunto. Joskus hammaskivi ja sen aiheuttama ientulehdus saattavat tehdä koiran suun kipeäksi ja pureskelun epämukavaksi. Eläinlääkäri näkee helposti, mikäli suussa on koiralle epämukavuutta aiheuttavia ongelmia.

Parhaat tavat ehkäistä ientulehdusta ja hammaskiveä, on ruokkia koiraa siten, että ruoka on pureskeltavaa ja järsittävää sekä hampaiden harjaus. Nappuloiden on parempi olla hieman kookkaita enneminkin kuin liian pientä ”imuroitavaa” mallia. Pureskeltavat, viljattomat hammastikut, luut ja lelut pitävät myös hyvin huolta hampaista ja hammaskiven aisoissa.

Opittu nirsous

Monesti meidän omistajienkin on syytä katsoa peiliin. Olemmeko me kenties opettaneet karvaiset ystävämme nirsoiksi? Onko ruokaa tarjolla liian usein ja onko sitä liikaa kupeissa?

Korjaavana toimenpiteenä voi testata tiukempaa aikaikkunaa ruuan nauttimiseen. Mikäli koira ei ole koskenut kuppiinsa 15 minuutin aikana, nosta kuppi ja ruoka pois. Anna ruoka seuraavan kerran seuraavaan ruoka-aikaan, niin jo pitäisi maistua. Ruokailuiden välissä runsas herkkutarjonta voi olla ongelmallista ja vähentää ruokahalua ruoka-aikaan. Koirat ovat viisaita ja nopeita oppimaan, eikä ruoka maistu välttämättä jatkossakaan, jos korvikkeena on herkkuja pitkin päivää.

Koiranruuan vaihto

Ruuan vaihdon yhteydessä uuden ruuan sisäänajoon on varattava vähintään viikko, jolloin uutta ja vanhaa ruokaa voidaan syöttää tarvittaessa sekaisin. Uuden ruuan mukana saattaa ilmetä alkuun vatsavaivoja, mutta jo kahden viikon oikeaoppisella ruokinnalla uuden ruuan edut näkyvät ja koiran vatsan pitäisi olla jo rauhoittunut. Koiran masun kannalta turvallisimpia ruokavaihtoehtoja ovat ruuat, joissa ei ole viljoja, maissia tai soijaa.

Milloin eläinlääkäriin?

Jos vatsavaivat ovat vakavia ja ruokahaluttomuus jatkunut yli vuorokauden, kannattaa piipahtaa eläinlääkärin juttusilla. Valmistaudu myös kertomaan koiran mahdollisista muista oireista, jotta diagnoosin tekeminen on helpompaa. Mikäli et ole varma, kannattaako vastaanotolla poiketa, monet eläinlääkäriasemat konsultoivat puhelimessa ennen vastaanotolle saapumista.

Psst... Tarkkaile koirasi kakkaa! Esimerkiksi Ryry’sin maahantuomaa Essential-ruokaa annostellaan useimpia koiranruokamerkkejä vähemmän. Liian suuri määrä ruokaa näkyy nopeasti löysänä ulosteena. Tämä on helppo korjata vähentämällä annostusta. Koirankakka kertoo paljon, ja aina me jaksetaan iloita "hyvännäköisestä" kakasta.

Essentialin herkullisiin tuotteisiin pääset tutustumaan TÄSTÄ

Essential-ruokasarja laatutietoisimmille koirille


Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Toimitusehdot:

Varastossa olevien tuotteiden toimitusaika on yleensä 1-3 arkipäivää. Mikäli tuote ei ole varastossamme, yleensä tavarantoimittajalta tulevat tavarat ovat asiakkaalla 3-7 arkipäivän kuluessa. Ilmoitamme poikkeavista toimitusajoista tuotesivulla sekä suoraan asiakkaalle, mikäli tuote on päässyt loppumaan varastosta.

Käytämme Postin ja Matkahuollon palveluita. Postin toimitukset Postin toimipisteisiin tai SmartPost- pakettiautomaatteihin sekä suoraan kotiinkuljetettuna.

Postin toimitusvaihtoehdot:

Nouto lähimmästä Postin noutopisteestä tai pakettiautomaatista 6€

Yli 100 euron tilauksissa on aina ilmainen toimitus lähimpään Postiin tai pakettiautomaattiin.

Matkahuollon toimitusvaihtoehdot:

Lähetys noudetaan lähimmästä Matkahuollosta tai Matkahuollon noutopisteestä 6€

Kotiinkuljetus 12€

Yli 100 euron tilauksissa on aina ilmainen toimitus lähimpään Matkahuollon noutopisteeseen.


Jyväskylän seudulla ilmainen kuljetus kotiovellesi pääsääntöisesti samana päivänä tilauksesta tai sovitusti nouto varastoltamme. Merkitsethän tämän vaihtoehdon tilauslomakkeelle, niin sovitaan kuljetus tai nouto sinulle sopivaan hetkeen.


Yleiset ehdot:

Tilaamillasi tuotteilla on 14 vrk:n vaihto- ja palautuskoikeus. Otamme vastaan vain käyttämättömiä ja ehjissä myyntipakkauksissa olevia tuotteita. Merkitse mukaan tilinumerosi ja palautuksen syy (esim. rikkinäinen tuote, väärä koko tms.).

Voit palauttaa tuotteen / tuotteet ilman kuluja käyttämällä Postin asiakaspalautusta. Palautus lähetetään osoitteeseen: Asiakaspalautus, Ryrys Oy, Majajärventie 14, 40600 Jyväskylä. Postin asiakaspalautusnumeromme on 643419. Muilla tavoilla toimitetuista asiakaspalautuksista emme maksa palautuskuluja.

Mikäli paketti on vaurioitunut kuljetuksessa ja mikäli myös tilattu tuote / tuotteet ovat vaurioituneet, tee heti noutopisteessä asiasta vahinkoilmoitus. Jos olet kuitenkin jo kotona, niin ilmoitathan meille välittömästi, niin sovitaan uuden tuotteen lähteyksestä.