Ludde laihduttaa

Meillä on ilo päästä hurmaavan Ludden matkaan seuraamaan, kuinka hänen pienimuotoinen laihdutusprojekti etenee. Ensimmäisessä osassa tutustumme, kuka on Ludde ja kuinka tähän tilanteeseen ollaan päädytty.

Herra Ludde - kuka on noiden silmien takana?

Ludde on ehkä yksi söpösilmäisimmistä koirista, mitä tavata voi. Ei ihme, että Romanian koiratarhalla juuri Ludden katse osui suomalaisten hyväntekijöiden silmiin ja sydämiin talvella 2014. Hänen emäntänsä aisti jo ensikohtaamisella ainutlaatuisuuden ja hienouden Ludden olemuksesta, vaikka hän kyyhötti kopin nurkkaa tuijottaen purtuna, luovuttaneena, surkeana pallerona. Tuo oli Ludden uuden elämän ensimmäinen päivä. Emäntä ajatteli helliä ja rakastaa sekä pitää Ludden pumpulissa koko loppuelämän, mutta onneksi eläinlääkärin vinkkiä kuunnelleena, Ludde sai parasta lääkettä, mitä koirat nyt yleensäkin tarvitsevat päivittäin: liikuntaa, metsälenkkejä ja laatuevästä.

Ludden ikä ja aktiivisuus

Ludden iäksi on arvioitu noin 9-10 vuotta. Toki hän Suomeen päästyään on nuortunut ja notkistunut silmissä ja vanhuuden kolotukset ovat kaikonneet – hänestä on kuoritunut lähes nuorukainen, loistokunnossa oleva, lihaksikas hurmuri. Ludde on aktiivinen yksilö, niin työssä kuin vapaa-ajalla, ja hän tykkääkin lähteä emäntänsä matkaan työpäivän ajaksi konttorille, jopa punttisalillekin. Ludden luonnetta kuvaa tätä nykyä hyväntuulinen, tasapainoinen ja itsevarma koiruli, joka luonnollisesti motivoituu herkuista – ehkä jopa liiaksikin, kun tähän projektiin on raukka mukaan päässyt (vai joutunut).

Ludden paino ja kuinka tähän on tultu?

Ludden paino laihdutusrupeaman alussa on 7 kg. Se ei ole valtavasti, mutta pienehkön koiran tavoitepainoksi emäntä ajattelee 6.5 kg. Eläinlääkäri antoi hieman väljemmän 6.6 kg:n tavoitteen. Tiputettavaa olisi siis noin puolisen kiloa, joka pienen koiran painossa on jo aika isohko suhteellinen osuus.

Ludden ravinto koostuu tällä hetkellä hyvästä, mutta suhteellisen energiapitoisesta nappulasta. Myös herkkutikut ja dentasticksit ovat päivittäisellä menulla. Saattaapa ulkoa tarttua myös marjoja ja oravanraatoja herkuteltavaksi. Palataan Ludden söpösilmiin. Jopa emäntä tunnustaa heikkoutensa näiden silmien tapittaessa – kuka vaan lankeaisi ruokkimaan Luddea liikaa. Vakavasti puhuen, Luddella on ollut kesän ajan ongelma toisen etutassun kanssa, joten sen aiheuttama lenkityksen himmaillu on ollut osasyynä kasvaneeseen mahaan.

Miksi painoa pitää pudottaa?

Ludde on hieman makkaranmallinen tassuttelija, jolle rakenteensa puolesta sekä vanhojen selkäkipujen vuoksi ylimääräistä ei saisi juuri kertyä luiden ympärille. Lihaskunnoltaan herra on erinomaisessa kunnossa. Eläinlääkärin mielestä Ludde ei ole yltiölihava, mutta painoa voisi olla vähän vähemmän. Myös tarkkasilmäinen hoitaja hieman torui Ludden salakavalasti kertynyttä painoa. 

AlmaVetin eläinlääkäri Suvi Heinola muistuttaa, että koirien ylipaino aiheuttaa pitkässä juoksussa vaivoja erityisesti niveliin ja sitä kautta koiran liikkuminen, eläminen ja oleminen käy hankalammaksi. Ylipaino onkin nykyään yksi koirien yleisimmistä ongelmista, joka sitten aiheuttaa muita ongelmia, toteaa Suvi. Toisin kuin ihmisillä ja kissoilla, koirilla ei esiinny kakkostyypin diabetesta. Suvi myös vinkkaa, että erityisesti pienien koirien mahdollista painonkertymistä kannattaa pitää tarkasti silmällä, koska muutaman sadan gramman, kilo(i)sta puhumattakaan, lisäys painoon on jo suhteessa huolestuttavampaa kuin isolla 30-40-kiloisella karvakuonolla.

Ludden emäntä on lupautunut ruokkimaan Luddea säntillisesti Essentialin Contour-ruoalla, josta aikaisemmat palautteet painonpudotukseen ovat olleet loistavia. Myös meidän Gary on aiemmin päässyt testaamaan kyseisen nappulan toimivuuden juuri painonpudotuksessa, ja hyvin toimi. Jännittävää onkin nähdä, kuinka Contour nyt toimii, kun asetamme sen toimivuuden suurennuslasin alle ja annamme Ludden kasvot painonpudotusprojektiin. Jäädään siis seuraamaan, kuinka Ludden projekti etenee. Tsemppiä Luddelle ja kotiväelle!


Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Toimitusehdot:

Varastossa olevien tuotteiden toimitusaika on yleensä 1-3 arkipäivää. Mikäli tuote ei ole varastossamme, yleensä tavarantoimittajalta tulevat tavarat ovat asiakkaalla 3-7 arkipäivän kuluessa. Ilmoitamme poikkeavista toimitusajoista tuotesivulla sekä suoraan asiakkaalle, mikäli tuote on päässyt loppumaan varastosta.

Käytämme Postin ja Matkahuollon palveluita. Postin toimitukset Postin toimipisteisiin tai SmartPost- pakettiautomaatteihin sekä suoraan kotiinkuljetettuna.

Postin toimitusvaihtoehdot:

Nouto lähimmästä SmartPost-pakettiautomaatista 6€

Nouto lähimmästä Postista 6€

Kotiinkuljetus 12€

Yli 100 euron tilauksissa on aina ilmainen toimitus lähimpään postiin tai SmartPost-pakettiautomaattiin.

Matkahuollon toimitusvaihtoehdot:

Lähetys noudetaan lähimmästä Matkahuollosta, Siwasta tai Valintatalosta 6€

Yli 100 euron tilauksissa on aina ilmainen toimitus lähimpään Matkahuoltoon, Siwaan tai Valintataloon .


Jyväskylän seudulla ilmainen kuljetus kotiovellesi pääsääntöisesti samana päivänä tilauksesta tai sovitusti nouto varastoltamme. Merkitsethän tämän vaihtoehdon tilauslomakkeelle, niin sovitaan kuljetus tai nouto sinulle sopivaan hetkeen.


Yleiset ehdot:

Tilaamillasi tuotteilla on 14 vrk:n vaihto- ja palautuskoikeus. Otamme vastaan vain käyttämättömiä ja ehjissä myyntipakkauksissa olevia tuotteita. Merkitse mukaan tilinumerosi ja palautuksen syy (esim. rikkinäinen tuote, väärä koko tms.).

Voit palauttaa tuotteen / tuotteet ilman kuluja käyttämällä Postin asiakaspalautusta. Palautus lähetetään osoitteeseen: Asiakaspalautus, Ryrys Oy, Majajärventie 14, 40600 Jyväskylä. Postin asiakaspalautusnumeromme on 643419. Muilla tavoilla toimitetuista asiakaspalautuksista emme maksa palautuskuluja.

Mikäli paketti on vaurioitunut kuljetuksessa ja mikäli myös tilattu tuote / tuotteet ovat vaurioituneet, tee heti noutopisteessä asiasta vahinkoilmoitus. Jos olet kuitenkin jo kotona, niin ilmoitathan meille välittömästi, niin sovitaan uuden tuotteen lähteyksestä.