27.9.2018

Leikkisästi hassutellen – koiramaisten lelujen turvallisuus

Ryan turvallisten lelujen kimpussa
Ryan turvallisten lelujen kimpussa


Kun syksytuulet puhaltavat pihalla, sisätiloissa tulee talvea kohden vietettyä huomaamatta hitusen enemmän aikaa kuin lämpimän ja aurinkoisen kesän aikana. Syksy onkin oiva hetki tarkistella olemassa olevien koiranlelujen kuntoa ja turvallisuutta. Mikäli hankintalistalla on uusia viihdykkeitä koiralle, kirjasimme muutaman ajatuksen siitä, mitä tulisi ottaa huomioon leluvalintoja tehdessä.

Jos vanhat lelut hajoavat niin sanotusti käsiin ja tassuihin, niistä kannattaa luonnollisesti hankkiutua eroon. Lelut, joista irtoaa osia tai palasia käytössä, eivät ole turvallisia koiralle. Tämä on aikalailla itsestäänselvyys. 

Mikäli olet suuntaamassa leluostoksille, valintaa tehdessä seuraavista ajatuksista on apua, jotta koirasi saa varmasti turvallisen lelun. Leluturvallisuus muodostuu monista eri asioista, niin lelun koosta kuin valmistusmateriaaleistakin. Leluja kun pääsääntöisesti markkinoidaan meille koiravanhemmille, niin meidän on hyvä pitää järki päässä, vaikka lelu olisikin ihanan söpö juuri minun omalle Rekku-kullalle.

Lelun valmistusmateriaaleihin kannattaa kiinnittää huomiota, ei pelkästään lelun pintamateriaaleihin, vaan myös mahdollisiin kemikaaleihin, joita tuotteessa saattaa olla. Karrikoidusti voisi jaotella, että Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa valmistetut tuotteet läpäisevät tarkemmat syynit kuin esimerkiksi Kiinassa valmistetut. Oma nenä on hirmuisen hyvä apuväline, haista tuotetta ennen kuin ostat sen. Kemikaalien tuoksun monesti kyllä huomaa, no, vahvan kemikaalimaisena hajuna.  

Materiaaleista kannattaa välttää vinyyliä ja muita pehmennettyjä muoveja. Sen sijaan esimerkiksi luonnonkumiset lelut ovat sekä kestävämpiä että turvallisempia myös monille puruvimmaisille yksilöille. Suositeltavien valmistusmateriaalien listalle voisi nostaa luonnonkumin lisäksi (luomu)puuvillan ja villan, bambun sekä hampun. Kaikki hyvin luonnollisia ja kestäviäkin materiaaleja.

Käytä myös silmiäsi lelujen havainnoinnin tukena. Monesti epäluonnollisen kirkkaat värit kertovat materiaalien värjäyksessä käytetyistä kemikaaleista, joidenka jäännöksiä voi liueta koiran suuhun lelua pureskeltaessa. 

Tarkista lelusta valmistajan antamat tiedot. Jos valmistaja on sitoutunut valmistamaan turvallisia, luonnollisia ja jopa ympäristöystävällisiä leluja, he kyllä mielellään asiasta myös kertovat. Mikäli jokin asia mietityttää lelussa, voit rohkeasti myös soittaa valmistajalle ja kysyä asiaa.

Lelun koko on myös tärkeää huomioida ostopäätöstä tehdessä. Mikäli lelu mahtuu koiran ”takasuuhun” asti, niin silloin tukehtumisvaara on olemassa. Joten varmistathan lelun koon. Köysilelut ovat mieluisia heitto- ja vetoleikkeihin ja monesti ne ovatkin valmistettu luonnollisesti puuvillasta. Olethan tarkkaavainen kuitenkin lelun keston kanssa, mikäli siitä irtoa paloja tai köyden nyörejä, ne voivat pahimmillaan päätyä koiran suolistoon.

Leikkihetkien on hauskuuden lisäksi oltava myös ehdottoman turvallisia hetkiä. Me koiravanhemmat olemmekin vastuullisia, jotta valitsemme turvalliset ja kemikaalittomat lelut meidän rakkaimpien karvakuonojen leikkihetkiin. 

Muistathan myös, että koira kokee itsensä viihdytetyksi mitä moninaisimmilla vaihtoehdoilla, joidenka takia ei tarvitse edes raottaa kukkaron nyörejä. Oivia leikkikapistuksia ja aktivointileluja pystyt askartelemaan kotikonstein esimerkiksi munakennoista, wc-/talouspaperihylsystä, keräyspaperista, vanhoista sukista ja muutamista herkkupaloista. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana!

Me Ryry´sillä olemme valinneet vain turvallisia, ja toivon mukaan myös jokaisen suussa ja leikeissä kestäviä, leluja. Haluamme tarjota kemikaalittomia vaihtoehtoja, ja mahdollisuuksien mukaan myös ekologisia vaihtoehtoja turvallisiin leikkihetkiin. Kurkista vaihtoehtoja täältä.

Ostoskorisi on tyhjä