Pieni ja suloinen koiranpentu on odotettu perheenjäsen. Kun karvaturri saapuu uuteen kotiinsa, se kannattaa totuttaa rauhassa uudenlaiseen elinympäristöönsä. Pikkuhiljaa pentu oppii tavoille, ja siitä kasvaa ilahduttava ja leppoisa koirakaveri.
Pennut viettävät kasvattikodissaan ensimmäiset elinviikkonsa. Alkuun pentue hääräilee emonsa ympärillä pentulaatikon rauhassa, kunnes pentujen elinpiiri laajenee muualle taloon ja mahdollisesti myös aidatulle piha-alueelle. Pennut tottuvat yleensä jo pienestä pitäen muihin koiriin, ihmisiin ja tyypillisiin elämisen ääniin.
Pennut luovutetaan aikaisintaan seitsemän viikon ikäisinä. Useimmiten pennut saavat tuntumaa automatkustamiseen jo kasvattikodissaan. Kun koira muuttaa uuteen kotiinsa, sille kannattaa hankkia kestävä kuljetushäkki, joka mahtuu auton istuimelle tai tavaratilaan. Jos mahdollista, kiinnitäthän häkin myös turvavöillä kiinni. Näin matka uuteen kotiin voi alkaa!
Tutustuta pentu rauhassa uuteen ympäristöön
Pienelle koiranalulle uusi koti voi tuntua vieraalta ja jopa pelottavalta paikalta. Tutustuta pentu aluksi kodin ääniin, tuoksuihin, paikkoihin ja ihmisiin. Kannattaa totuttaa pentu myös talon muihin koiriin ja lemmikkeihin varovasti ja vähitellen. Joskus sopeutuminen uuteen laumaan voi kestää viikkoja.
Pennulle kannattaa opettaa paikka, jossa se viettää valtaosan ajastaan. Oma peti on jokaiselle karvakuonolle turvapaikka, jossa se saa nukkua ja levätä rauhassa. Peti on syytä olla kestävä, jottei pentu pysty hajottamaan ja syömään sitä pienillä naskalihampaillaan. Pienen koiran suolisto voi tukkeutua helposti sinne kuulumattomista materiaaleista.
Kun pentu on ensimmäistä kertaa erossa emostaan ja pentusisaruksistaan, sen kanssa on hyvä olla kotosalla ainakin muutama päivä yhdessä. Joskus pennun oloa helpottaa, jos sen vieressä nukkuu ensimmäiset yöt. Turvallisuuden tuntua lisää, kun pentukoiran elintilan rajaa ensin vaikkapa tiettyyn osaan asuntoa ja laajentaa reviiriä vasta vähitellen.
Harjoittele käsittelemään koiranpentua
Pentu on vielä pieni eläin, joten se on syytä nostaa syliin varovasti mutta napakasti. Pidä pennusta kiinni tukevasti, jotta se ei pääse rimpuilemaan otteesta. Älä koskaan roikota pentua esimerkiksi kainaloista tai tassuista, vaan ota toisella kädellä kiinni etutassujen takaa rinnasta tukien ja toisella kädellä takapuolesta selkää varoen.
Koiranpentua kannattaa käsitellä säännöllisesti pienestä pitäen, jotta se tottuu ihmisen käsittelyyn. Harjaa ja silitä koiran turkkia. Tutki sen korvia, silmiä, suuta ja tassuja. Totuta pentu olemaan paikallaan, jotta se osaa käyttäytyä vanhemmiten nätisti myös eläinlääkärillä ja mahdollisissa näyttelyissä.
Pennun liikkeitä on hyvä tarkkailla, jotta se ei äidy riehumaan liikaa. Turhan rajut leikit kannattaa lopettaa ajoissa. Koiraa ei myöskään kannata häiritä, säikytellä tai yllättää tahallaan, eikä herättää yhtäkkiä unilta. Pentu saattaa tulkita tällaiset toimet uhkaavina tai pelottavina.
Opeta pentu olemaan yksin kotona
Ennen pitkää pentu joutuu jäämään yksin kotiin. Yksinoloa kannattaa harjoitella pienissä erissä esimerkiksi herkkupalkintojen avulla. Ensin voit piipahtaa pikaisesti ulko-oven ulkopuolella ja palkita heti sen perään koiranpennun hyvästä käytöksestä. Pikkuhiljaa voit poistua pidemmäksi aikaa ja totuttaa pennun siihen, että omistaja palaa aina takaisin.
Kun pentu on yksin kotona, sen oleskelutilan voi rajata pienemmäksi. Pennulle on hyvä jättää oma turvallinen peti sekä paikka, johon pentu oppii tekemään tarpeitansa. Karvakorvalle voi jättää myös turvallisen lelun tai muuta pureskeltavaa, ettei se keksi jyrsiä esimerkiksi huonekaluja.
Alkuvaiheessa, kun pentu ei ole vielä tottunut olemaan yksin, sitä kannattaa ulkoiluttaa myös työpäivän aikana. Yleisenä suosituksena on, ettei pentua – eikä myöskään aikuista koiraa – kannattaisi jättää yksin kotiin yli viideksi tunniksi. Koira kun on luonnostaan aktiivinen ja sosiaalinen eläin, joka kaipaa tekemistä ja seuraa.
Koiranpentu muuttaa uuteen kotiin-blogitekstin kakkososa on myös ilmestynyt. Osa 2 käsittelee muun muassa pennun sosiaalistamista, koulutusta ja sisäsiisteyttä. Monta asiaa on muistettavana, kun pentu kotiutuu. Ihania pentuhetkiä pentukoteihin ja tsemppiä pentukuumeen kanssa oireileville (kuulumme itse tähän joukkoon)!
Ps. Tutustu maistuviin ja laadukkaisiin ESSENTIAL-penturuokiin.
Varastossa olevien tuotteiden toimitusaika on yleensä 1-3 arkipäivää. Mikäli tuote ei ole varastossamme, yleensä tavarantoimittajalta tulevat tavarat ovat asiakkaalla 3-7 arkipäivän kuluessa. Ilmoitamme poikkeavista toimitusajoista tuotesivulla sekä suoraan asiakkaalle, mikäli tuote on päässyt loppumaan varastosta.
Käytämme Postin ja Matkahuollon palveluita. Postin toimitukset Postin toimipisteisiin tai SmartPost- pakettiautomaatteihin sekä suoraan kotiinkuljetettuna.
Postin toimitusvaihtoehdot:
Nouto lähimmästä Postin noutopisteestä tai pakettiautomaatista 6€
Yli 100 euron tilauksissa on aina ilmainen toimitus lähimpään Postiin tai pakettiautomaattiin.
Matkahuollon toimitusvaihtoehdot:
Lähetys noudetaan lähimmästä Matkahuollosta tai Matkahuollon noutopisteestä 6€
Kotiinkuljetus 12€
Yli 100 euron tilauksissa on aina ilmainen toimitus lähimpään Matkahuollon noutopisteeseen.
Jyväskylän seudulla ilmainen kuljetus kotiovellesi tai sovitusti nouto varastoltamme (1.9.2024 osoite Alasinkatu 1-3). Merkitsethän tämän vaihtoehdon tilauslomakkeelle, niin sovitaan kuljetus tai nouto sinulle sopivaan hetkeen.
Yleiset ehdot:
Tilaamillasi tuotteilla on 14 vrk:n vaihto- ja palautuskoikeus. Otamme vastaan vain käyttämättömiä ja ehjissä myyntipakkauksissa olevia tuotteita. Merkitse mukaan tilinumerosi ja palautuksen syy (esim. rikkinäinen tuote, väärä koko tms.).
Voit palauttaa tuotteen / tuotteet ilman kuluja käyttämällä Postin asiakaspalautusta. Palautus lähetetään osoitteeseen: Asiakaspalautus, Ryrys Oy, Majajärventie 14, 40600 Jyväskylä. Postin asiakaspalautusnumeromme on 643419. Muilla tavoilla toimitetuista asiakaspalautuksista emme maksa palautuskuluja.
Mikäli paketti on vaurioitunut kuljetuksessa ja mikäli myös tilattu tuote / tuotteet ovat vaurioituneet, tee heti noutopisteessä asiasta vahinkoilmoitus. Jos olet kuitenkin jo kotona, niin ilmoitathan meille välittömästi, niin sovitaan uuden tuotteen lähteyksestä.