Ryanilla on asiaa

Moi kaikki!

Minä olen Ryan, meiän porukan tuorein tulokas. Vaikka oonkin jo kaksi vuotta vanha. Helppohan tähän porukkaan oli pari vuotta sitten jouluna tulla, kun isoveli-Gary otti mut niin mukavasti vastaan, alkukankeuden jälkeen. Vaikka oikeesti mä olenkin Garyn setä, mutta ei kerrota Garylle ja pahoiteta Garyn mieltä, ja ollaan edelleen veljeksiä. Isoveli ja pikkuveli.

Oon ottanut monessa asiassa Garysta mallia ja teen monia juttuja, mitä Garykin. Monesti kuitenkin ihmettelen, että mitä se Gary oikeen puuhaa ja höyryää, koska helpommallakin voisi päästä. Esimerkiksi pallopelejä ja pallon perässä juoksemista en ymmärrä yhtään. Ne ehkä jopa vähäh pelottaa mua.

Tämän syksyn aikana olen myös alkanut ihmetellä Garyn hölmöyttä ulkoilun suhteen. Tai siis kyllähän mäkin olen aivan hulluna ulkoiluun, mutta silloin kun on märkä ja sateinen keli, niin en vaan ymmärrä, mitä siellä pihalla sillon tehään. Alkusyksy menikin ihanasti, kun oli niin aurinkoista ja kuivaa pitkälle lokakuuhun. Mutta sitten tuli marraskuu ja vesisateet ja märkyys. Silloin mä tajusin, että mä en tykkää olla ulkona tollasella kelillä, enkä varsinkaan tehdä tarpeitani, kun kastun. Okei, mä voin kyllä nopeesti pissata puskaan, mutta isompaa asiaani en toimita todellakaan märässä. Gary kuitenkin tekee niin, aika outo kaveri!

Mikä sen inhottavampaa kuin ruveta kyykistelemään ja ähistelemään, kun vettä tulee ja turkki on märkä ja kastuu koko ajan vaan lisää. Välillä mulle laitetaan sadetakki, mutta luuleeko nuo ihmisolennot oikeesti, että se parantaa mun fiilistä. Siksipä märillä keleillä, mä koitan sisätiloissa livahtaa johonkin kulman taakse tai mielellään vaikka yläkertaan, ja hoidan tarpeeni siellä kaikessa rauhassa. Välillä se on hirveen haastavaa, kun isäntä ja emäntä on alkanut olemaan jo aika tarkkana sen suhteen, että missä mä liikun sisällä, jos ulkona en ole tarpeitani suorittanut. Luulen, että ne on alkanut aavistaa jotain mun toiminnasta. En mä kuitenkaan niillekään harmia halua, vaikka aina ne joutuu ne pökäleet siivoamaan ja haistelemaan pahaa hajuakin. Mutta valitsen mielummin kuivana kakkaamisen kuin ulkona sateessa ja märkänä. Se on kamalinta, mitä mä tiedän! Voiskohan nuo touhukkaat ihmisvanhempani keksiä jonkun ratkaisun tähän asiaan, vaikka yks koirien vessa meille sisätiloihin ois loistava juttu.

Toivon hirveesti, että alkais jo kunnon talvi ja olis lunta paljon ja en mä pakkastakaan pelkää. Voin tulla taas kertomaan mun kuulumisia, jos mut vielä päästetään kynän kanssa meiän blogiin touhuamaan. Kuulin, että kohta on taas joulu. Haluan toivottaa kaikille kamuille jo nyt mukavaa ja herkullista tulevaa joulunaikaa. Alkuvuonna on muuten herkullisia uutisia meillä, näin mä ymmärsin, kun salakuuntelin hihnojenpitelijöiden keskustelua eilen illalla lenkillä. Enkä muuten sillonkaan viittinyt kakkia pihalle.

Ryan, 2v. bichon frise